perjantai 24. kesäkuuta 2011

Richard Mason: Meren huoneissa



On kylmä, talvinen iltapäivä. 70-vuotias mies istuu huoneessaan korkealla meren yllä ja katselee auringonlaskua aaltojen ylle. Hänen vaimonsa on kuollut vuorokausi sitten Setonin linnassa, kodissa jossa he ovat asuneet yli neljäkymmentä vuotta. Illan pimetessä mies yrittää ymmärtää elämäänsä ja sitä miten hän, rauhanomainen mies, tuli kylmäverisesti tappaneeksi naisen jonka kanssa hän oli onnellisesti naimisissa miltei viisikymmentä vuotta.
Vastauksia ei ole helppo löytää. On palattava takaisin menneisyyteen, aikoihin jolloin mies oli nuori ja lahjakas viulisti ja suunnattoman rakastunut vaimonsa serkkuun, Ellaan.


Lähtöasetelma kirjassa on kutkuttava. Kuka James, vaimonsa tappanut vanha mies oikeastaan on ja kuinka hän päätyi julmaan tekoonsa? Mistä kaikki sai alkunsa, minkälainen ihmissotku tämän aiheutti? Kirjassa palataan aikaan, jolloin James oli vasta 22-vuotias, naiivi ja sinisilmäinen mies, joka sattuman kautta törmää juoksulenkillään nuoreen, kauniiseen naiseen. Kuinka ollakaan, pari rakastuu pian toisiinsa ja tästä saa alkunsa suuri tapahtumavyöry, joka lopulta päätyy Sarahin murhaan.

Masonilta olen aiemmin lukenut teoksen Yhdessä, jossa oli samanlaista ihmiskohtaloiden pyörittelyä ja kohtalon ivaa kuin Meren huoneissa. Meren huoneissa on kuitenkin kirjoitettu juonellisesti selkeämmäksi kokonaisuudeksi ja se etenki loogisessa järjestyksessä koko tarinan ajan, joka teki lukemisesta mukavaa ja ennen kaikkea koukuttavaa.

Kirja oli viihdyttävä, selkeä ja juonellisesti hieno kirja, vaikka lopuksi se vähän lössähtikin. Hahmot olivat miellyttäviä persoonallisuuksia ja Jamesin ja Ellan rakkaustarina oli riipaisevaa luettavaa. Kunhan ette aseta liian suuria odotuksia kirjalle, pidätte siitä varmasti.


Oma kirja, s.425
Kansi: Kansi on kerrassaan upea ja paljastaa hienosti tarinan synkkyyden ja hämäryyden. 5.
Teksti: Hieno lukukokemus, kiehtovia ihmiskohtaloita kietoutuneena yhteen. Loppui ehkä liian pitkäveteisesti, olisi saanut olla vähän ripeämpi. 4

6 kommenttia:

Sonja kirjoitti...

Hankin tämän itselleni muutama viikko sitten ja ajattelin säästellä tätä häämatkaa varten, jonne suuntaamme parin viikon päästä. Odotukset kirjan suhteen eivät ehkä ole todella korkealla, mutta olin jotenkin erittäin ilahtunut kun tein tällaisen kirjalöydön 3 pokkaria kympillä -tarjouksesta. Ostan todella harvoin kirjoja itselleni ja vielä harvemmin ostan spontaanisti jotain mistä en ole ikinä mitään kuullutkaan.

Katri kirjoitti...

Olen ostanut tämän kerran eräälle tuttavalleni lahjaksi, mutten koskaan itse lukenut. Pitäisi ehkä!

Meri kirjoitti...

Sonja, teit hyvän löydön tämän kirjan suhteen, uskon että tulet pitämään siitä. Noihin 3 pokkaria kympillä-tarjouksiin lankean ikävä kyllä useammin kuin mitä rahapussi tohtisi venyä.. Oikein ihanaa häämatkaa sinulle!

Katri, lue ihmeessä. Ehdottomasti oli kyllä lukemisen arvoinen. :)

Leena Lumi kirjoitti...

Voi, minusta tämä tuntu ihan helmeltä!

Olen aivan hulluna Richard Masonin kirjaan Muistojen huoneet ja olen sille toivonut myös blogisavuja.

Nyt minun täytyy noutaa sekä Yhdessä että tämä kirjastosta...kaiken muun päälle.

Kiitos vinkistä!

Meri kirjoitti...

Leena, tuo Muistojen huoneet on kutkuttanut minuakin kauheasti, saa kyllä nähdä milloin ehdin päästä siihen käsiksi kun tuo lukulista jatkaa vain venymistään..

Eipähän tule ongelmia sen suhteen mitä lukisi seuraavaksi, lähinnä vaan että minkähän sitä valitsisi seuraavana. :)

Anonyymi kirjoitti...

Pitää jakaa tietoja kanssamme.