keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Diane Chamberlain: Majakan varjo

 "Romaani ihmisen sitkeydestä ja unelmaan luottamisesta."

Muistan kuinka tämä kirja lojui alkuun hyllyssä kuukausitolkulla saatuani sen ensin joululahjaksi sukulaisilta. En ollut aikaisemmin tutustunut Champerlainin tuotantoon ja kuvittelin takakannen perusteella kirjan olevan perus lukuhömppää jota luetaan kun muuta ei ole tarjolla. Dianella on kuitenkin uskomaton taito kirjoittaa niin sujuvaa, helppolukuista ja mukaansatempaavaa tekstiä, että sitä ihan huomaamattaan lukee koko kirjan läpi saman päivän aikana ja jää vähän sellainen "ai nytkö tää jo loppu?" hämmenysolo.

Majakan varjo on mielenkiintoinen tarina salaisuuksista, menetyksistä ja rakkaudesta. Gina Higgins saapuu Outer Banksin kaupunkiin ja väittää ihmisille olevansa majakkahistorioitsija, joka on kiinnostunut kaupungin rannalla sijaitsevasta vanhasta majakasta. Todellisuudessa Ginan hallussa on kauan sitten kadonneen Bess Riverin, majakanvartian tyttären päiväkirja ja sen pohjalta laadittu häikäilemätön suunnitelma. Suunnitelmat saavat kuitenkin uuden käänteen eikä ihmissuhdekiemuroilta vältytä.

Asia joka minua kirjassa häiritsi oli tämä tyyppillinen päähenkilö on upea ja kaunis ja kaikki miehet kuolaavat perään- asetelma, mutta tarinaan keskittyessä sen pystyi kuitenkin sivuuttamaan melko helposti. Muuten kirja olikin hyvä kokemus ja juoni välillä jopa nerokaskin. Kirjassa kerrottiin paikoitellen sekä Bessin tarinaa että Ginan elämää nykyhetkenä. Etenkin Bessin osioista pidin, koin syvää sympatiaa häntä kohtaan.

  
Kenelläkään kokemusta kirjailijan muista teoksista? Mitä olette olleet mieltä? Olisi mukava lukea jotain muutakin samaiselta kirjailijalta.

WSOY, sivuja 444
Lahjaksi saatu kirja
Arvosana: 9-, pidin paljon, muttei kuitenkaan ollut mikään tajuntaa räjäyttävä ja viikoiksi mieleen painuva, joten siksi ei täysiä pisteitä. Mainio kirja silti.

Kahvi- vai teeihmisiä?

Olet ensimmäistä kertaa kaverisi luona kylässä ja tuttavasi ampuu salamana kysymyksen "Teetä vai kahvia?" ennen kuin ehdit eteistä pidemmälle. Tuttua?

On suloista kuinka ihmiset jaetaan näihin kahvi ja tee- persooniin ilman että sitä tulee edes sen kummemmin ajateltua. Erään ystäväni kanssa käymme aika ajoin kahvikupposella viereisissä kahviloissa, kun taas toisen kanssa rupatellaan tuntikausia teekuppien äärellä. Molemmat ovat kyseisen juomansa suhteen järkähtämättömiä,  eikä heille koskaan ei tulisi mieleenkään juoda "sitä toista pahaa litkua joka haiseekin jo hirvittävän pahalle".

Itse olen tosiaan sekä kahvi- että teeihmisiä, riippuen ajankohdasta. Kahvia tulee juotua kahvi-ihmisten kanssa sekä töissä ja muissa vähän virallisemmissa paikoissa, koen kahvin jotenkin paljon virallisemmaksi juomaksi kuin teen. Teetä taas juon teeihmisten parissa ja omassa rauhassani, se osaa elvyttää minut ja rauhoittaa stressaavaa päivää loistavasti. Jos tahdotaan kaunistella, niin käytännössä kahvia juon kehoani varten ja teetä taas sielulleni. Kumpaan sitten olen hurrahtanut enemmän? Ehdottomasti teehen, piste ja huutomerkki.



Voisin litkittää teetä aamusta iltaan jos se olisi mahdollista. Se on hyvää, ei lihota, ei riko hampaita, on terveellistä ja voi, ne kaikki makumahdollisuudet! Muut perheenjäsenet eivät niinkään juo teetä, joten siitä ei juuri koskaan ole pulaakaan. Yritän juoda eri teelajeja ja makuja monipuolisesti, usein kaupasta tulee kärrättyä ainakin yksi uusi teemaku kokeiltavaksi. 

Ja mikä sopiikaan paremmin omaa lukunautintoa kohentamaan ja tunnelmoittamaan kuin lämpöinen teemuki sisältöineen. Aijai.

                               Yksi tämän hetken suosikeista on Liptonin Vadelmatee, 
                                ihana tuoksu ja maku!

tiistai 28. syyskuuta 2010

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Siilin eleganssi on niitä kirjoja, joiden houkuttelevien kansien sisältö yllättää upealla ja sydäntä lämmittävällä tarinallaan. Kirja oli hyvin nautinnollinen lukuelämys ja ahmin sivuja kaksin käsin heti ensiluvuista lähtien. Lopulta painaessani kirjan takakannen kiinni koin suuren ahaa-elämyksen ja kyynelehdin lopun iltaa kirja tiiviisti kainalossa. Ja mikä parasta, loppu oikeasti osasi yllättää minut! Siitä jos jostakin olin superiloinen.

Siilin eleganssi kertoo kerrostalon ovenvartiasta, Renee Michelistä, joka on intohimoinen kulttuurinharrastaja, mutta pitää tämän puolen itsestään visusti omana tietonaan. Kerrostalossa asuva kaksitoistavuotias Paloma Josse, fiksu ja paljon pohiskeleva tyttö, on päättänyt, että kolmetoistavuotissyntymäpäivänään hän tekee itsemurhan välttääkseen päätymästä tyhjänpäiväiseen kultakalamaljaan. Kakuro Ozun muuttaessa taloon kaikkien kolmen elämä muuttuu ja sekä Renee että Paloma oppivat tärkeitä asioita elämästä ja itsestään.
  
Pidin kirjan kerrontatavasta ja juonen omaperäisyydestä. Kertojana toimii vuoron perään sekä Paloma että Renee, ja oli mukava seurata vuoroin kummankin elämää ja ajatuksia. Ihmiset oli kuvattu mukavan persoonallisesti ja kirjan lopussa huomasin kiintyneeni ja samaistuneeni jokaiseen hahmoon. Teksti on hyvin elämänmakuista ja pohtivaa, mitä oli tietysti miellyttävää luettavaa tällaiselle pohdiskelijaneitoselle. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, etenkin jos etsii jotain elämänmakuista ja lämpimän haikeaa luettavaa syksyn viileneviin ilmoihin!

Gummerus, sivuja 370.  
Löytyy omasta kirjahyllystä.  
Arvosana: 9+, alku syttyi ehkä hiukan hitaanpuoleisesti verrattuna loppupuolen tempaavuuteen, joten siitä pieni miinus.