tiistai 13. syyskuuta 2011

David Nicholls: Sinä päivänä


15. heinäkuuta 1988 työväentaustainen älykkötyttö Emma Morley ja varakkaan perheen hulttiopoika Dexter Mayhew päätyvät puolivahingossa samaan sänkyyn. He ovat molemmat juuri valmistuneet Edinburghin yliopistosta ja heillä on koko elämä edessään. Missä he olisivat samana päivänä vuoden päästä? Entä seuraavana? Ja kaikkina sitä seuraavina?


Tässäpä taas jälleen kirja joka herättää ihmisissä ääritunteita; on niitä jotka rakastavat ja niitä jotka inhoavat, eivätkä ymmärrä kirjasta aiheutunutta hössötystä. Vähän sama reaktio joka oli havaittavissa Vettä elefanteistakin, mutta toisin kuin sen suhteen, Sinä päivänä iski minuun ja tämä tyttö oli kyllä alusta alkaen täysin myyty.

Tarina kaivautuu lukijan ihon alle ja rakentuu niin henkilökohtaiseksi, että tuntuu kovin vaikealta arvostella sitä kriittisesti. Ei kirja ollut täydellinen, eikä siitä myöskään löytynyt sinällään mitään uutta tai oivaltavaa, mutta niinhän se usein menee ihmissuhteissakin; ne ovat epätäydellisiä ja siksi juuri niin tärkeitä ja unohtumattomia.

Kirja muistuttaa meitä elämän oikullisuudesta; suunnitelmat ja haaveet voivat kääntyä aivan uusiksi ajan myötä, asiat eivät mene niin kuin alunperin oli suunnitellut. Ja ehkä hyvä niin. Kuten eräs hahmokin toteaa: 

"Eihän sitä koskaan tiedä. Siis tulevaisuudesta. Sehän siitä tekeekin niin helvetin jännittävän!"

Paljon on kirjasta jo sanottu täällä blogien puolella, ja esimerkiksi Hennan arvostelu kuvastaa hyvin paljon omia mietteitäni kirjasta. Elokuvan käyn ehdottomasti katsomassa, näyttelijät (Anne Hathaway ja Jim Sturgess) ainakin lupailevat melko nautinnollista elokuvailtaa.


Oma kirja, s. 505
Kansi: 4/5. Pidän paljon kannen tyylistä, punainen osuu silmään ja herättää mielenkiinnon.
Teksti: 5/5. Yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista, naurattaa ja koskettaa.

Ei kommentteja: