torstai 8. syyskuuta 2011

Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu

Kesä hiipui ohitse ja kaunokirjallisuuden tilalle pöllähti uutuuttaan kiiltelevät koulukirjat. Silti koitan hissukseen ehtiä kommentoimaan tänne lukemistani kirjoista ja pyhittää jos en muuta niin viikonloput kirjojen kanssa puuhailulle ja rentoutumiselle. 

Leena Krohnin Valeikkuna jäi jostain syystä vaille kommenttia, voi olla että palaan siihen vielä ajallaan. Nyt kuitenkin vähän asiaa Appelsiinin tuoksusta, jonka sain pari päivää sitten kahmaistua läpi ja joka vielä uutuuttaan kummittelee mielessäni.



Kaikki alkoi viattomasti yhdestä varastetusta appelsiinista hedelmäkojun luona Angersin torilla. Vain ystävällinen silmänisku, ja nuori saksalainen sotilas lumosi yksinäisen, isättömän yhdeksänvuotiaan. Sinä saksalaismiehityksen kesänä Framboise sisaruksineen pääsi kielletyn hedelmän makuun. Mutta pienestä vilpistä kasvoi suuria valheita, ja lopulta murhenäytelmä, joka pakotti Framboisen perheineen pakenemaan kotikylästään Loiren varrella.
Kun Framboise leskeksi jäätyään palaa kotitilalleen ja perustaa pienen ravintolan, sota-ajan synkistä tapahtumista on kulunut yli neljäkymmentä vuotta. Mutta kyläläiset eivät ole unohtaneet.


Kirjan maailmaan upottautui heti ensiriveiltä lähtien. Välillä täytyi ihan muistutella itselleen tarinan olevan kirjailijan loistavan mielikuvituksen tuotetta, lähinnä tuntui kuin olisi lukenut ihan oikean, elävän ihmisen elämäntarinaa.

Viehättäväksi koin kirjassa sen kuinka juuri yksinkertaisista, arkisistakin lasten touhuiluista kirjailija sai luotua juonellisesti merkittäviä asioita. Pienetkin asiat merkitsevät lopulta yllättävän paljon, hetkittäinen päähänpistos voi johtaa mihin tahansa. Yhdestä varastetusta appelsiinista voikin kehkeytyä kokonainen tapahtumien ketju..

En tiedä mitä kirjalta oikein odotin, ehkäpä jotain näkyvämpää punaista lankaa juoneen. Kuvittelin Framboisen ja Tomasin välille kehkeytyvän suurempia tunteita ja tapahtumia takakansitekstin perusteella, ehkä siksi jäi pieni hämmennys pyörimään pääkoppaan kirjan loputtua. En kuitenkaan päässyt pettymään, vaan pidin juonen kulusta oikein kovasti ja lämpimästi suosittelen lukukokemusta muillekin syyskuun viilenevien ilmojen ratoksi.


Kirjastonkirja, s.476
Kansi: 4/5. Kansi herätti alunperin mielenkiinnon kirjaa kohtaan, mukavan erilainen ja silti sopiva kirjan juoneen nähden.
Teksti: 4/5. Aistien juhlaa parhaimmillaan, mitään suurta moitittavaa kirjasta ei löydy.

2 kommenttia:

Karoliina / Kirjava kammari kirjoitti...

Minä ostin tämän joskus marketista Englannista, kun olin yllättäen kirjattomassa tilanteessa. Marketin valikoima ei ollut suuri, mutta tämä oli kaunis ja kuulosti kiehtovalta. Mutta se jäi minulta kesken. En ole muita Harrisin kirjoja yrittänyt lukea, joten en tiedä, oliko se vain tämä kirja vai kirjailijan tyyli yleisemmin, joka ei minulle jotenkin sopinut. En osaa edes eritellä sen tarkemmin, kun lukemisesta on kymmenisen vuotta, enkä muista enää kovin tarkasti. Mutta ei kai se sitten ainakaan tempaissut mukaansa. :)

Meri kirjoitti...

Karoliina, harmi ettei kirja tempaissut sinua mukaansa. Minut se nappasi, vaikka selkeämpää punaista lankaa olisinkin kyllä toivonut, nyt se jäi jotenkin vähän turhan avonaiseksi juonen kannalta.

Harrisilta olen lukenut aikaisemmin vain tämän ja Karamellikengät, täytyy kokeilla uppoaisiko muutkin kirjat yhtä hyvin. =)