3 kirja-arvostelua

Kiireessä jäänyt 3 kirjaa tyystin arvostelematta, joten tehdäänpä nyt pikaiset arvostelut tässä perätysten..

Pakko myöntää että alkuun vähän epäröin haluani lukea tämä kirja. Kiinnostusta oli kyllä, mutta muut kirjat meinasivat silti viedä huomion toisaalle. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen että sain luettua kirjan nimenomaan juuri nyt enkä myöhemmin, kroppa ja juoksukengät kiittää!

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on huumorinmakuinen muistelmateos, jonka keskiönä toimii juokseminen. Kirjassa seurataan Murakamin valmistautumista New Yorkin maratonille samalla kun kirjailija pohtii tunteitaan ja ajatuksiaan juoksua kohtaan. Miellyttävää lukemista, jota voi suositella lämpimästi myös juoksua harrastamattomille lukijoille. Kuitenkin pieni varoituksen sana, kirjan luettua voi iskeä himo pururadalle hölkkäämään..


Oma kirja, s.175
Kansi: 4
Teksti: 4

Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset on tuttua ja laadukasta Haydenia, jonka lukaisee nopeasti mutta jota jää miettimään pitkäksi aikaa.

Yhdeksänvuotias Cassandra joutui isänsä ihmisryöstön kohteeksi, Drake kieltäytyi nelivuotiaana puhumasta kenenkään muun kuin äitinsä kanssa. Molempien lasten kokemukset järkyttävät ja suututtavat, kuinka kamalia asioita tapahtuu ilman että niihin voitaisiin vaikuttaa. Silti kirja herättää toivoa: kamalistakin kokemuksista voi selvitä. Kirjassa kerrotaan myös kahdeksankymmentäkaksi vuotiaasta Gredasta, joka kärsi puheongelmista ja jota Hayden kävi useaan otteeseen katsomassa, mutta tämä henkilö jäi minulle vähän etäiseksi.


Oma kirja, s. 346
Kansi: 4 
Teksti: 4

Cecilia Samartinin Señor Peregrino on selviytymistarina Jamiletista, nuoresta meksikolaisnaisesta, jonka selkää peittää valtava syntymämerkki. Hänen kotikylänsä asukkaat pitävät merkkiä paholaisen kädenjälkenä ja syrjivät tyttöä. Lopulta Jamilet jättää kotiseutunsa ja lähtee etsimään parannuskeinoa Yhdysvalloista, ylittäen rajan laittomasti. Jamilet päätyy työskentelemään mielisairaalaan, jossa hän saa hoidettavakseen vanhan espanjalaismiehen, äkäisen ja suorasanaisen herra Peregrinon.

Kirja toimi kivana välipalalukemisena, herra Peregrinon muistot pyhiinvaellusmatkasta olivat tarinan parasta antia. Ei kuitenkaan herättänyt mitään suurempia tunteita.    

Oma kirja, s. 381

Kansi: 4

Teksti: 3

Lukupäiväkirja

Ajattelinpa tähän väliin esitellä teille uusimman hankintani. Haluan listata lukemani kirjat myös muualle kuin blogin puolelle, ja ruutuvihkoon kyllästyneenä päädyinkin sitten tällaiseen ratkaisuun.

Kuva täältä

Suomalaisesta kirjakaupasta löysin, hinta oli 7e luokkaa, ehkä hieman tyyriin puoleinen mutta en kuitenkaan kadu. Sisällöltään lukupäiväkirja on mukavan yksinkertainen, joka aukeamalla on tilaa neljälle kirjalle. Kirjasta on mahdollista kirjoittaa ylös simppelit perustiedot: kirjailijan nimi, kirjan nimi, päivämäärä ja ilmestysvuosi, sekä lisäksi myös mahdollisuus kirjoittaa 5 rivin pätkä muistiinpanoja kirjasta, vaikkapa sivumäärä, kirjan juoni tai lukukokemus.Takaa löytyy sisällysluettelo, josta on helppo etsiä joku tietty kirja selaamatta koko lukupäiväkirjaa läpi.

Minulle kirja on sopivan simppeli, sieltä on helppo palautella mieleen mitä kirjoja on tullut luettua ja mitä mieltä niistä on ollut. Tekijä on kirjoittanut osuvasti alkusivulle:

Lukupäiväkirjan pitäminen on lukemista rakastavalle ihmiselle kuin valokuvien keräämistä albumiin. Muistiinpanojen myötä mieleen palautuvat monet jo kenties unohtuneet elämykset. Ehkä mieleen palautuu muutakin kuin itse kirja: teoksen synnyttämä julkinen kiistely, kadonnut tuttava jolta kirja oli lainassa, ehkä vain sitkeä nuhakuume jonka pelastus kirja oli. 

Lukupäiväkirjan sivuilta voi myös nähdä, miten oma maku on muuttunut- dekkari-innostus vaihtunut elämänkertoihin, rakkausromaanit runoihin- ja miten henkinen "kirjasto" on kasvanut. Ja jos kirjan lukee pitkän ajan jälkeen uudestaan, on kiinnostavaa nähdä, onko mielikuva siitä aikojen saatossa muuttunut. Syntyy ehkä pettymyksiä mutta myös riemua siitä, että on kypsynyt lukijana ja ihmisenä. Ja kuka tietää, vaikka sen kesken jääneen kirjankin jaksaisi lukea myöhemmin loppuun.

Blogin pitäminen on oiva tapa kirjoittaa lukukokemuksiaan ylös, täällä mielipiteensä voi jakaa muiden kirjarakkaiden ihmisten parissa ja saada oivia lukuvinkkejä. Kuitenkin lukupäiväkirjassa on oma viehätyksensä; se on jotain konkreettista, jotain mitä voi pitää käsissä ja selata läpi, kantaa mukana. Siksipä siis blogin lisäksi lukupäiväkirja. :)