Lukutoukan katsaus vuoteen 2011

Järjellä ja tunteella blogin Susan haasteeseen vastaan minäkin. Harmi sinänsä, että olen ehtinyt arvostella vain hävettävän vähän kirjoja tänne blogin puolelle, mutta tuleepahan mainittua muutamia arvostelemattomia kirjoja sitten tähän.

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä?

Markus Zusak: Kirjavaras

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä?

David Nicholls: Sinä päivänä

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken ?

Torey Hayden: Aavetyttö. Vain siksi, että menetin kirjan vuoksi yöuneni (ja luin sen silti yhdeltä istumalta). Toisaalta monia kirjoja kyllä jäi kesken, mm. Donna Milner: The promise of rain ja F. Scott Fitzgerald: Kultahattu.

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä?

Markus Zusak: Kirjavaras

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten?

Alan Drew: Vesipuutarhat. Odotukset kirjaa kohtaan olivat vähän turhankin kovat, koska kirja lörähti loppua kohden.

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja?

Jack Black: Kulkurin tarina

7. Mikä kirja oli suurin pettymys?

Sara Gruen: Vettä elefanteille

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan...ja uudestaan luettavaksi?

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt. Muumien piristävät tempaukset viihdyttäisivät varmasti pitkään.

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä?

Emma Donoghue: The Room

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa?

Juhani Aho: Papin tytär

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty?

Cecilia Samartin: Senor Peregrino. Kirja ei suuremmin koskettanut, mutta elokuvana saattaisi olla varsin viihdyttävää katseltavaa.

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin?

Jack  Black: Kulkurin tarina

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä?

Leena Krohn: Valeikkuna

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista?

Mika Waltari: Suuri illusioni. Siltikin yksi tämän vuoden suosikeistani.

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille?

Ali Smithin Tove Jansson: The winter book

(Lähes) tietokoneeton joulukuu

Päivitysten olemattomuus johtuu tietokoneen irtisanoutumisesta, joka lähti liikkeelle marraskuun lopulla ja todennäköisesti jatkuu ainakin joulukuun loppuun asti, ellei pidempäänkin. Hiljaiselo siis jatkuu Nanowrimon jälkeenkin, eikä sekään kyllä sujunut ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Toisaalta sain kyllä nanon kautta uutta intoa muuhun kirjoittamiseen, joten ei tuo nanotekstin tuhertamiseen käytetty aika ihan hukkaan mennyt, vaikka en sitä valmiiksi saanutkaan. Krhm, ensivuonna uusi yritys!

Tällä hetkellä päivitys tapahtuu hiirenkakan kokoisen kannettavan avulla, joka takkuilee minkä kerkiää ja tuskin antaa minun päivitellä blogia kovinkaan ahkerasti. Tähän on kuitenkin tyytyminen siihen saakka kunnes saan oman kannettavani jälleen toimimaan, joten tällähän mennään tai itketään ja mennään (veikkaan jälkimmäistä).

Joulunodotuksia!

Kirjastokäynti

Tässä kuussa aika on todella hilkulla ja kirjastossakin piti käydä vain palauttamassa vanhat kirjat, mutta.. Tiedätte kyllä miten siinä kävi, en voinut vastustaa:

Tove Jansson: A winter book

Rebecca Stott: Korallivaras

Katsellaan sitten saanko näitä edes luettua, vai menevätkö suoraan takaisin lukemattomien listoille odottelemaan vuoroaan. A winter bookin tahtoisin kyllä ehdottomasti lukea.

Pikaiset kuulumiset

Otsikon mukaisesti siis pikakuulumiset ja sitten pehkuihin.

Kirjojen osalta:

13 kertomuksen sain luettua, mutta ah, kuinka hankalalta siitä näyttääkin olevan kirjoittaa kirja-arviota. Tämä johtunee sekä unen- että ajanpuutteesta, sekä myös vähän siitä, etten oikein edes tiedä mitä mieltä olin kirjasta.

Markus Zusakin Kirjavarasta aloittelin lukemaan pari päivää sitten ja nauttinut olen tähän mennessä hirmuisesti! Pidän tekstin erikoisesta tyylistä ja ylipäätään tarinan ideasta, uppoaa minuun.

NaNoWriMon osalta:

Uuh ja puuh, väsyttää! Ensimmäiset nanopäivät menivät kyllä reippaasti penkin alle, sillä tuo sisäinen kriitikko ei sitten suostunutkaan lähtemään ajoissa matkaan, vaan viivytteli vielä pari päivää kiusaamassa ja editoimassa tekstiä täällä kotinurkissa. Tämä taas tietysti aiheutti yleistä turhautumista ja itkupotkuraivareita, mutta nyt kun kriitikko on viimein  onnistuttu potkimaan pihalle, tekstiä syntyy ja olen jopa aikataulussa! 8359 sanaa mollottaa iloisesti sanalaskurissa, enkä voisi olla tyytyväisempi. Upea tunne.

Jos muut nanoa kirjoittavat tarvitsevat vertaistukea, minut löytää NaNoWriMon sivuilta nimimerkillä Vinttitonttu. Sieltä saapi siis kirjoittajakaveriksi lisäillä, jos siltä tuntuu.

NaNoWriMo- pähkähullun hommaa?

Vinttikamarin Ahmu on aloittanut blogimaailman puolella keskustelun marraskuun 1. päivä alkavasta NaNoWriMosta (National Novel Writing Month). Ideana olisi siis saada joka päivä marraskuun ajan kirjoitettua vähintään 1667 sanaa, jotta kuun lopussa sanalaskuri näyttäsi niinkin hurjia lukemia kuin 50 000 sanaa.

Tänä vuonna osallistun nanoon ensimmäistä kertaa, ja kieltämättä jännitys kipristelee jo hermostuttavasti ihon alla. Toisaalta mieli tekisi kovasti päästä jo kirjoittamaan, toisaalta pieni ääni sisällä pyörittelee silmiään ja totetaa, ettei tässä ole mitään järkeä ja paras vain luovuttaa ennen kuin juttu ehtii edes alkaa. Tämä pieni ääni on nimeltään sisäinen kriitikko, jonka olisi tarkoitus lähteä lomailemaan juuri ennen nanon alkua ja palata vasta, kun se 50 000 sanan romaani komeilee turvallisesti tiedostoissa. Ideana ei siis ole luoda mitään mestariteosta, vaan lähinnä avata luovuudenkanavat apposen auki ja vain kirjoittaa sydämensä kyllyydestä. Lopputuloksella ei ole mielestäni mitään merkitystä, maaliviivan ylittäminen tulee tuntumaan varmasti mahtavalta oli tekstin laatu sitten mitä tahansa.

we heart it

Jotta kirjoittaminen ei kuitenkaan laskeutuisi ainoastaan luovuuden harteille, aijon helpottaa kirjoitusurakkaa pienillä konsteilla:

• Siivoan työpöydän kaikesta turhasta roinasta, jota sinne on kertynyt.
• Lisätä työpöydän läheisyyteen mieltä inspiroivia asioita; postikortteja, kirjoja, muistiinpanovihkoja jne. Elokuvamusiikki voi soida taustalla.
• Suunnitelen henkilöhahmoja ja juonta ainakin pintapuolisesti, jotta kirjoittaminen ei töppäisi heti alkuunsa.
• Villasukat jalassa ja jotain pientä naposteltavaa pöydällä helpottaa kirjoittamista kummasti. Myös kahvi on pakollinen.

Ja mikä tärkeintä:

Ostoksia, ostoksia..

Markus Zusak: Kirjavaras

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

 Cecilia Samartin: Nora & Alicia

Kirjavarkaan ostin normaalihintaisena Suomalaisesta kirjakaupasta, Harmaata valoa ja Nora & Alicia taas ovat Citymarketin alennuskorista bongattuja. Vähän sotapainotteisia kirjoja kaikki, mutta tällainen sopii minulle oikein hyvin pimeiden iltojen tunnelmoittajaksi. Kirjoista siis lisää toivottavasti piakoin!

Tunnustuksia

Sonjalle kiitokset tunnustuksesta! Homma nimi on siis kertoa itsestään 8 asiaa ja jakaa tunnustus sitten 8 muulle ihmiselle. Katsotaas:



1. Ajatuksena olisi lähteä noin vuoden päästä Au pairiksi Italiaan. Italia on suuri rakkauden kohteeni, vaikka todellisuudessa en ole koskaan aikaisemmin siellä käynyt. Kaikki siinä maassa vain vetää suuresti puoleensa; kieli, kulttuuri, ihmiset, ruoka, musiikki, kaikki.

2. Yöpöydältä löytyy aina vähintään kaksi keskeneräistä kirjaa. Olen vähän malttamaton persoona ja siksi ainoastaan yhden kirjan lukeminen tuntuisi turhauttavalta. Jos kirjan juoni takkuilee, voi aina vaihtaa hetkeksi toiseen kirjaan ja palata sitten myöhemmin edellisen teoksen pariin. Ilman kirjaa en voisi olla.

3. En ole talvi-ihmisiä. Kylmyys kangistaa minut samantien sisätiloihin viltin alle ja talviurheilulajit ovat aina suuresti kummastuttaneet (miksi kukaan lähtisi pakkasilmoilla hiihtämään vapaaehtoisesti? Palelluttamaan nenänsä ja varpaansa ja hengittämään keuhkot rahisten jääkylmää ilmaa? Ymmärrykseni ei riitä). Kyttilänvalossa talvea on kuitenkin ihan mukava ihastella lämpöisten villasukkien kera.

4. Laiskuuskärpänen otti ja puraisi heti alkusyksystä, eikä tauti ole oikein vieläkään hellittänyt. Liikunta ei tunnu millään maistuvan ja yksinkertaiset kotiaskareetkin tuntuvat ylivoimaisilta urakoilta. Tämä mikään ei huvita- olo saisi vähitellen muuttaa toiseen osoitteeseen ja kesällä vallinnut innokkuus palautua takaisin kotiin.

5. En voisi kuvitella elämääni ilman kahvia tai pistaasipähkinöitä. 

6. Innostun uusista asioista hyvin helposti, mutta olen myös melkein yhtä nopea kyllästymään. Siksi aluillaan on aina kymmeniä projekteja keskeneräisinä, odottamassa että uutuuden kipinä syttyisi uudelleen ja saisin jotakin valmiiksi. 

7. Haluaisin liittyä Punaisen ristin vapaaehtoistyöhön, mutta tämänhetkinen elämäntilanne koulun ja työn kanssa tasapainoillessa tekee siitä hankalaa. Etenkin maahanmuuttajien ja lapsien kanssa työskentely olisi hirmuisen mielenkiintoista ja varmasti antoisaa, mutta tällä hetkellä tyydyn kuitenkin vain veren luovuttamiseen pari kertaa vuodessa.

8. En pidä suklaasta sellaisenaan, mutta esim. suklaajäätelö on oikein hyvää.




Koska tämä on pyörinyt lähes joka blogissa, totean vain että kaikki jotka tätä eivät ole vielä tehneet, saavat sen tästä napata itselleen!

Juhani Aho: Papin tytär ja Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Koneen hetkittäisestä irtisanoutumisesta johtuen kirjoitustauko venyi hieman tarkoitettua pidemmäksi. Nyt kone taas onneksi raksuttaa normaalin verkkaiseen malliinsa ja pääsen jälleen päivittämään lukukokemuksia tänne blogin puolelle.

Netin takkuilun aikana sain luettua Juhani Ahon Papin tyttären sekä Tove Janssonin Muumipapan urotyöt.

Papin tytär on kertomus nuoresta Ellistä, joka elää maalaispappilan rajoittavissa, ahdasmielisissä oloissa vailla mahdollisuuksia ilmaista itseään. Tyttöjen kasvatus ja naisten yleinen yhteiskunnallinen asema on vielä hataralla pohjalla, mutta siitä huolimatta isä antaa tyttärelleen mahdollisuuden opiskeluun siinä toivossa, että tyttärestä kasvaisi koulun ohella kuuliainen ja hiljainen nuori nainen. Mutta kun Elli sitten palaa takaisin kotikyläänsä, hän kantaa mukanaan kuuliaisuuden sijaan vain nuoren tytön painavaa surua sekä paheksuttavaa kaunokirjallisuutta.

Papin tytär herättää ajattelemaan; yhä edelleen on olemassa maita ja ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä ettei naisen tulisi näkyä eikä kuulua, ellei sitten miesten mieliksi. Ellin kohtalo jäi nälvimään, tytön oli alistuttava kohtaloonsa kuten hänen äitinsäkin oli nuoruudessaan joutunut tekemään. Lukemisen jälkeen jäi harmaa olo, mutta olen kuitenkin tyytyväinen että tämä tuli luetuksi.


Koulun kirja, s.138

Tove Janssonin Muumipapan urotyöt on monien bloggaajiekin kovasti kehuma pienisuuri kirja Muumipapan villistä nuoruusvuosista. Kirja on suloisen hellyyttävä ja pikkuinen kahvipurkissa elävä ja nappeja keräilevä Hosuli nousi heti yhdeksi suosikkihahmoistani.


Kirjassa Muumipappa lukee Muumipeikolle, Nuuskamuikkuselle ja Nipsulle omia muistelmiaan, joissa törmätään niin drontti Edvarttiin kuin laumaan kaikkiruokaisia tahmatassuja, ja seikkaillaan mitä erilaisimmissa ympäristöissä sekä veden alla, taivaalla, että maan pinnalla. Merenhuiske kuljettaa minne ystävykset Juksu, Fedrikson, Muumipappa ja Hosuli milloinkin kaipaavat, ja kyydissä viihtyy varmasti kaikenikäiset seikkailijasielut.

 Oma kirja, s. 158

Syksyn viimeinen rutistus

Otsikko sen jo kertookin, eli syksyn kirjoitukset ovat siis viimein ohi, vielä koeviikko tässä samaan syssyyn ja sitten voi taas jälleen huokaista hetkeksi.

Palailen koneen äärelle reilun viikon kuluessa, ihanaa syksyä kaikille!

David Nicholls: Sinä päivänä

15. heinäkuuta 1988 työväentaustainen älykkötyttö Emma Morley ja varakkaan perheen hulttiopoika Dexter Mayhew päätyvät puolivahingossa samaan sänkyyn. He ovat molemmat juuri valmistuneet Edinburghin yliopistosta ja heillä on koko elämä edessään. Missä he olisivat samana päivänä vuoden päästä? Entä seuraavana? Ja kaikkina sitä seuraavina?

Tässäpä taas jälleen kirja joka herättää ihmisissä ääritunteita; on niitä jotka rakastavat ja niitä jotka inhoavat, eivätkä ymmärrä kirjasta aiheutunutta hössötystä. Vähän sama reaktio joka oli havaittavissa Vettä elefanteistakin, mutta toisin kuin sen suhteen, Sinä päivänä iski minuun ja tämä tyttö oli kyllä alusta alkaen täysin myyty.

Tarina kaivautuu lukijan ihon alle ja rakentuu niin henkilökohtaiseksi, että tuntuu kovin vaikealta arvostella sitä kriittisesti. Ei kirja ollut täydellinen, eikä siitä myöskään löytynyt sinällään mitään uutta tai oivaltavaa, mutta niinhän se usein menee ihmissuhteissakin; ne ovat epätäydellisiä ja siksi juuri niin tärkeitä ja unohtumattomia.

Kirja muistuttaa meitä elämän oikullisuudesta; suunnitelmat ja haaveet voivat kääntyä aivan uusiksi ajan myötä, asiat eivät mene niin kuin alunperin oli suunnitellut. Ja ehkä hyvä niin. Kuten eräs hahmokin toteaa: 

"Eihän sitä koskaan tiedä. Siis tulevaisuudesta. Sehän siitä tekeekin niin helvetin jännittävän!"

Paljon on kirjasta jo sanottu täällä blogien puolella, ja esimerkiksi Hennan arvostelu kuvastaa hyvin paljon omia mietteitäni kirjasta. Elokuvan käyn ehdottomasti katsomassa, näyttelijät (Anne Hathaway ja Jim Sturgess) ainakin lupailevat melko nautinnollista elokuvailtaa.

Oma kirja, s. 505

Kansi: 4/5. Pidän paljon kannen tyylistä, punainen osuu silmään ja herättää mielenkiinnon.

Teksti: 5/5. Yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista, naurattaa ja koskettaa.

Kirjahyllyn täytettä

Tasan viikko aikaa syksyn kirjoituksiin, ja päätin hiukkasen tsempata itseäni (huom. sabotoida onnistumiseni) ostamalla hyllyyn uutta, mukavaa luettavaa. Nämä sitten lauantaina hetken kiertelyn jälkeen kaappasin kainaloon:

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

David Nicholls: Sinä päivänä

Eikä muuten kaduta ostokset ollenkaan, hyvin tyytyväinen olen molempiin kirjoihin.

Itseasiassa kävi niinkin hassusti että sain luettua Sinä päivänä jo kyseisen lauantain aikana, niin erinomaisen koukuttavaa ja ihanaa luettavaa se oli! Kirjasta lisää piakoin.

Muumipapan urotyöt on neljäs muumikirja, joka päätyi kirjahyllyäni ihastuttamaan. Se onkin ainut suomenkielinen muumi jonka omistan, loput kolme muuta ovat Tales from Moominvalley,  Moominvalley in november ja Moominpappa at Sea.

Eipä tässä muuta, nyt kaivaudun takaisin tämännäköisen kirjan äärelle:

Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu

Kesä hiipui ohitse ja kaunokirjallisuuden tilalle pöllähti uutuuttaan kiiltelevät koulukirjat. Silti koitan hissukseen ehtiä kommentoimaan tänne lukemistani kirjoista ja pyhittää jos en muuta niin viikonloput kirjojen kanssa puuhailulle ja rentoutumiselle. 

Leena Krohnin Valeikkuna jäi jostain syystä vaille kommenttia, voi olla että palaan siihen vielä ajallaan. Nyt kuitenkin vähän asiaa Appelsiinin tuoksusta, jonka sain pari päivää sitten kahmaistua läpi ja joka vielä uutuuttaan kummittelee mielessäni.

Kaikki alkoi viattomasti yhdestä varastetusta appelsiinista hedelmäkojun luona Angersin torilla. Vain ystävällinen silmänisku, ja nuori saksalainen sotilas lumosi yksinäisen, isättömän yhdeksänvuotiaan. Sinä saksalaismiehityksen kesänä Framboise sisaruksineen pääsi kielletyn hedelmän makuun. Mutta pienestä vilpistä kasvoi suuria valheita, ja lopulta murhenäytelmä, joka pakotti Framboisen perheineen pakenemaan kotikylästään Loiren varrella.

Kun Framboise leskeksi jäätyään palaa kotitilalleen ja perustaa pienen ravintolan, sota-ajan synkistä tapahtumista on kulunut yli neljäkymmentä vuotta. Mutta kyläläiset eivät ole unohtaneet.

Kirjan maailmaan upottautui heti ensiriveiltä lähtien. Välillä täytyi ihan muistutella itselleen tarinan olevan kirjailijan loistavan mielikuvituksen tuotetta, lähinnä tuntui kuin olisi lukenut ihan oikean, elävän ihmisen elämäntarinaa.

Viehättäväksi koin kirjassa sen kuinka juuri yksinkertaisista, arkisistakin lasten touhuiluista kirjailija sai luotua juonellisesti merkittäviä asioita. Pienetkin asiat merkitsevät lopulta yllättävän paljon, hetkittäinen päähänpistos voi johtaa mihin tahansa. Yhdestä varastetusta appelsiinista voikin kehkeytyä kokonainen tapahtumien ketju..

En tiedä mitä kirjalta oikein odotin, ehkäpä jotain näkyvämpää punaista lankaa juoneen. Kuvittelin Framboisen ja Tomasin välille kehkeytyvän suurempia tunteita ja tapahtumia takakansitekstin perusteella, ehkä siksi jäi pieni hämmennys pyörimään pääkoppaan kirjan loputtua. En kuitenkaan päässyt pettymään, vaan pidin juonen kulusta oikein kovasti ja lämpimästi suosittelen lukukokemusta muillekin syyskuun viilenevien ilmojen ratoksi.

Kirjastonkirja, s.476

Kansi: 4/5. Kansi herätti alunperin mielenkiinnon kirjaa kohtaan, mukavan erilainen ja silti sopiva kirjan juoneen nähden.

Teksti: 4/5. Aistien juhlaa parhaimmillaan, mitään suurta moitittavaa kirjasta ei löydy.

3 kirja-arvostelua

Kiireessä jäänyt 3 kirjaa tyystin arvostelematta, joten tehdäänpä nyt pikaiset arvostelut tässä perätysten..

Pakko myöntää että alkuun vähän epäröin haluani lukea tämä kirja. Kiinnostusta oli kyllä, mutta muut kirjat meinasivat silti viedä huomion toisaalle. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen että sain luettua kirjan nimenomaan juuri nyt enkä myöhemmin, kroppa ja juoksukengät kiittää!

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on huumorinmakuinen muistelmateos, jonka keskiönä toimii juokseminen. Kirjassa seurataan Murakamin valmistautumista New Yorkin maratonille samalla kun kirjailija pohtii tunteitaan ja ajatuksiaan juoksua kohtaan. Miellyttävää lukemista, jota voi suositella lämpimästi myös juoksua harrastamattomille lukijoille. Kuitenkin pieni varoituksen sana, kirjan luettua voi iskeä himo pururadalle hölkkäämään..


Oma kirja, s.175
Kansi: 4
Teksti: 4

Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset on tuttua ja laadukasta Haydenia, jonka lukaisee nopeasti mutta jota jää miettimään pitkäksi aikaa.

Yhdeksänvuotias Cassandra joutui isänsä ihmisryöstön kohteeksi, Drake kieltäytyi nelivuotiaana puhumasta kenenkään muun kuin äitinsä kanssa. Molempien lasten kokemukset järkyttävät ja suututtavat, kuinka kamalia asioita tapahtuu ilman että niihin voitaisiin vaikuttaa. Silti kirja herättää toivoa: kamalistakin kokemuksista voi selvitä. Kirjassa kerrotaan myös kahdeksankymmentäkaksi vuotiaasta Gredasta, joka kärsi puheongelmista ja jota Hayden kävi useaan otteeseen katsomassa, mutta tämä henkilö jäi minulle vähän etäiseksi.


Oma kirja, s. 346
Kansi: 4 
Teksti: 4

Cecilia Samartinin Señor Peregrino on selviytymistarina Jamiletista, nuoresta meksikolaisnaisesta, jonka selkää peittää valtava syntymämerkki. Hänen kotikylänsä asukkaat pitävät merkkiä paholaisen kädenjälkenä ja syrjivät tyttöä. Lopulta Jamilet jättää kotiseutunsa ja lähtee etsimään parannuskeinoa Yhdysvalloista, ylittäen rajan laittomasti. Jamilet päätyy työskentelemään mielisairaalaan, jossa hän saa hoidettavakseen vanhan espanjalaismiehen, äkäisen ja suorasanaisen herra Peregrinon.

Kirja toimi kivana välipalalukemisena, herra Peregrinon muistot pyhiinvaellusmatkasta olivat tarinan parasta antia. Ei kuitenkaan herättänyt mitään suurempia tunteita.    

Oma kirja, s. 381

Kansi: 4

Teksti: 3

Lukupäiväkirja

Ajattelinpa tähän väliin esitellä teille uusimman hankintani. Haluan listata lukemani kirjat myös muualle kuin blogin puolelle, ja ruutuvihkoon kyllästyneenä päädyinkin sitten tällaiseen ratkaisuun.

Kuva täältä

Suomalaisesta kirjakaupasta löysin, hinta oli 7e luokkaa, ehkä hieman tyyriin puoleinen mutta en kuitenkaan kadu. Sisällöltään lukupäiväkirja on mukavan yksinkertainen, joka aukeamalla on tilaa neljälle kirjalle. Kirjasta on mahdollista kirjoittaa ylös simppelit perustiedot: kirjailijan nimi, kirjan nimi, päivämäärä ja ilmestysvuosi, sekä lisäksi myös mahdollisuus kirjoittaa 5 rivin pätkä muistiinpanoja kirjasta, vaikkapa sivumäärä, kirjan juoni tai lukukokemus.Takaa löytyy sisällysluettelo, josta on helppo etsiä joku tietty kirja selaamatta koko lukupäiväkirjaa läpi.

Minulle kirja on sopivan simppeli, sieltä on helppo palautella mieleen mitä kirjoja on tullut luettua ja mitä mieltä niistä on ollut. Tekijä on kirjoittanut osuvasti alkusivulle:

Lukupäiväkirjan pitäminen on lukemista rakastavalle ihmiselle kuin valokuvien keräämistä albumiin. Muistiinpanojen myötä mieleen palautuvat monet jo kenties unohtuneet elämykset. Ehkä mieleen palautuu muutakin kuin itse kirja: teoksen synnyttämä julkinen kiistely, kadonnut tuttava jolta kirja oli lainassa, ehkä vain sitkeä nuhakuume jonka pelastus kirja oli. 

Lukupäiväkirjan sivuilta voi myös nähdä, miten oma maku on muuttunut- dekkari-innostus vaihtunut elämänkertoihin, rakkausromaanit runoihin- ja miten henkinen "kirjasto" on kasvanut. Ja jos kirjan lukee pitkän ajan jälkeen uudestaan, on kiinnostavaa nähdä, onko mielikuva siitä aikojen saatossa muuttunut. Syntyy ehkä pettymyksiä mutta myös riemua siitä, että on kypsynyt lukijana ja ihmisenä. Ja kuka tietää, vaikka sen kesken jääneen kirjankin jaksaisi lukea myöhemmin loppuun.

Blogin pitäminen on oiva tapa kirjoittaa lukukokemuksiaan ylös, täällä mielipiteensä voi jakaa muiden kirjarakkaiden ihmisten parissa ja saada oivia lukuvinkkejä. Kuitenkin lukupäiväkirjassa on oma viehätyksensä; se on jotain konkreettista, jotain mitä voi pitää käsissä ja selata läpi, kantaa mukana. Siksipä siis blogin lisäksi lukupäiväkirja. :)

Kirpputorisaaliita

Chelsea Cain: Sydänverellä

Sidney Sheldon: Naamioiden aika

Ann Victoria Roberts: Rakkauden varjot

Äiti jos kuka tietää mikä tie vie tämän tytön sydämeen. Kirjat hän nappasi kirpputorireissullaan, toivottavasti pääsen lukemaan nämä pian!

Kiitos äiti!

Richard Mason: Meren huoneissa

On kylmä, talvinen iltapäivä. 70-vuotias mies istuu huoneessaan korkealla meren yllä ja katselee auringonlaskua aaltojen ylle. Hänen vaimonsa on kuollut vuorokausi sitten Setonin linnassa, kodissa jossa he ovat asuneet yli neljäkymmentä vuotta. Illan pimetessä mies yrittää ymmärtää elämäänsä ja sitä miten hän, rauhanomainen mies, tuli kylmäverisesti tappaneeksi naisen jonka kanssa hän oli onnellisesti naimisissa miltei viisikymmentä vuotta.

Vastauksia ei ole helppo löytää. On palattava takaisin menneisyyteen, aikoihin jolloin mies oli nuori ja lahjakas viulisti ja suunnattoman rakastunut vaimonsa serkkuun, Ellaan.

Lähtöasetelma kirjassa on kutkuttava. Kuka James, vaimonsa tappanut vanha mies oikeastaan on ja kuinka hän päätyi julmaan tekoonsa? Mistä kaikki sai alkunsa, minkälainen ihmissotku tämän aiheutti? Kirjassa palataan aikaan, jolloin James oli vasta 22-vuotias, naiivi ja sinisilmäinen mies, joka sattuman kautta törmää juoksulenkillään nuoreen, kauniiseen naiseen. Kuinka ollakaan, pari rakastuu pian toisiinsa ja tästä saa alkunsa suuri tapahtumavyöry, joka lopulta päätyy Sarahin murhaan.

Masonilta olen aiemmin lukenut teoksen Yhdessä, jossa oli samanlaista ihmiskohtaloiden pyörittelyä ja kohtalon ivaa kuin Meren huoneissa. Meren huoneissa on kuitenkin kirjoitettu juonellisesti selkeämmäksi kokonaisuudeksi ja se etenki loogisessa järjestyksessä koko tarinan ajan, joka teki lukemisesta mukavaa ja ennen kaikkea koukuttavaa.

Kirja oli viihdyttävä, selkeä ja juonellisesti hieno kirja, vaikka lopuksi se vähän lössähtikin. Hahmot olivat miellyttäviä persoonallisuuksia ja Jamesin ja Ellan rakkaustarina oli riipaisevaa luettavaa. Kunhan ette aseta liian suuria odotuksia kirjalle, pidätte siitä varmasti.

Oma kirja, s.425

Kansi: Kansi on kerrassaan upea ja paljastaa hienosti tarinan synkkyyden ja hämäryyden. 5.

Teksti: Hieno lukukokemus, kiehtovia ihmiskohtaloita kietoutuneena yhteen. Loppui ehkä liian pitkäveteisesti, olisi saanut olla vähän ripeämpi. 4

Alennuspokkarien uhri, osa 84

Donna Leon: Ystävä sä lapsien

Torey Hayden: Häkkipoika

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Uutta kirjasatoa hyllyyn.

Leonin kirjasta ei voi sanoa muuta kuin että aiheena on Venetsia= riittävän hyvä syy ostaa kirja. Torey Haydenin kirjoja minulla onkin jo ennestään 4, pidän naisen kirjoista ihan tavattoman paljon ja haaveissa olisi omistaa joku päivä koko hänen tuotantonsa. Puolikas keltaista aurinkoa tuli taas ostettua puhtaasti kiinnostavan aiheensa vuoksi, uskon kyllä pitäväni ja paljon kehuja onkin sadellut blogien piireissä.

Jotakin kirjoittamisesta + lukunurkkaus

Lukemisen lisäksi olen aina rakastanut kirjoittamista. Päiväkirjamerkintöjen lisäksi on tullut harrastettua mm. runoja, kirjeitä niin ulkomaille kuin Suomeenkin, sekä hetkellistä huumaa roolipelien maailmassa. Roolipeleistä erilaiset netin kao-ja eläinhoitolat olivat tenavana kova juttu, vähän vanhempana taas fantasiaroolipelit imivät mukaansa (tuohon aikaan luin lähes ainoastaan fantasiakirjallisuutta, joka näkyi silloin myös kirjoittamisen puolella). Kuten lukiessa, roolipelimaailmaankin oli helppo sujahtaa mukaan ja unohtaa hetkeksi kaikki muu.

Nykyisin olen korvannut roolipelit muulla kirjoittamisella, esim. silloin tällöin pieniä novellipätkiä kirjoittamalla, tietysti toivoen jakuvasti pikkuisen kehittyväni. Tärkeintä on kuitenkin se oma viihtyvyys ja upea tunne, kun huomaa saaneensa jotain aikaiseksi. Runoja ja kirjeitä tulee rustattua edelleen omaksi iloksi, samoin myös päiväkirja on pysynyt uskollisesti menossa mukana.

Kuvassa vanhin "kirjoittamani"/sanelemani tarina, jonka olen onnistunut säästämään. Kuva napattu eskarivihosta, jossa tehtävänä oli keksiä tarina kuvan perusteella. Minä sanelin mitä päähän juoltahti ja hoitotäti kirjoitti ylös.

-


K-blogin Jenni aloitti Lukunurkka-haasteen, jossa tehtävänä on siis kertoa mieluisin paikka, jossa kotonaan lukee.

Monilla tuntuu sohva olevan yksi mieluisimmista lukupaikoista, mutta meillä olohuoneen puolella on yleensä sen verran turhaa vilskettä, ettei lukeminen meinaa onnistua.
Lueskelenkin mieluiten oman sängyn uumenissa, tyynyjen väliin käpertyneenä ja välillä koirakin kainalossa. Sängyn päästä löytyy pieni hylly, johon on helppo kasata luettavat kirjat ja ottaa vaikka naposteltavaa seuraksi, jos siltä tuntuu. Myös toinen kirjahyllyistä (kotona siis yht. 3 kirjahyllyä, kaksi huoneessani ja yksi olkkarin puolella) löytyy sopivasti tuosta vierestä, jos vaikka tahtookin aloitella jotain toista opusta.

Kesämansikoita popsiessa

Viimeisin kuukausi ollut kaikenlaista hässäkkää täynnä, ihan pääsin yllättymään kuinka pitkälle stressinsietokyky pystyykään ääritilanteissa venymään! Lauantaina koulu on taas virallisesti ohi ja voi hetkeksi huokaista ja antaa mielen levätä.. olo vähän kuin oltaisiin otettu kymmenen norsua pois harteilta. Tietysti kesä on jälleen täynnä kaikenlaista puuhaa, on kesätyöt, autokoulu ja kirjoituksiin lukeminen.. päätän olla kuitenkin stressaamatta ja mussuttaa rauhassa mansikoita kesäilmasta nauttien.

Koitan siis jälleen pitää blogia aktiivisesti yllä ja vältellä pidempiä taukoja, mielessä kävi myös ulkoasun uudistaminen ja eräs toinen vähän isompi muutos, mikä tosin on vielä vähän harkintatekijöissään.. katsellaan miten käy!

Ihanaa kesää kaikille!

Peter Pezzelli- Italiantunnit

 
Peter Pezzellin Italiantunnit on tarina elämästä, toivosta ja sydänsuruista, kokemuksista ja ennen kaikkea rakkaudesta, joka parantaa suurimmatkin haavat.

Carter Quinn on juuri palannut kotiinsa Rhode Islandiin, epävarmana lähes kaikesta muusta paitsi suunnitelmistaan matkustaa Italiaan ja etsiä sieltä unelmiensa nainen. Näin tehdäkseen hänen täytyy ensin oppia puhumaan italiaa, ja hänen opettajanansa toimii Giancarlo Rosa, Italiasta Amerikkaan aikoinaan opiskelemaan lähtenyt ja sinne lopulta jäänyt musiikinopettaja, jonka kesälomasuunnitelmiin kuuluu kaikkea muuta kuin italiankielen opettaminen.

Totuushan on että luin kirjan vain siksi, koska käväistessäni viime viikonloppuna sukulaisilla olin unohtanut oman kirjani kotiin (mikä virhe!) ja pakon edessä oli napattava heidän hyllyistään jotakin lukuhimoa kartoittamaan. Kirjan luki nopeasti parin illan aikana.

Aihehan kirjassa on mitä mielenkiintoisin, nimittäin haaveilen itsekin yksityisistä italiantunneista joissa pääsisi urakalla opiskelemaan opettajan valvovan silmän alla. Kirjan juoni oli kuitenkin hyvin simppeli ja ennalta-arvattava kuten vähän odotinkin, kieli töksähtelevää ja mielikuvituksetonta. Hahmoista tuskin tarvitsee edes mainita.

Mutta en valita, oli kiva lukea italia-aiheinen kirja ihan jo senkin takia että sain taas innostuksen kertailla kyseistä kieltä itsekseni (opiskelin italiaa hetken aikaa, mutta ajanpuutteen vuoksi jouduin lopettamaan) ja haaveilla kenkämaahan matkustamisesta!

Kirja oli kirjavalioiden lyhennelmä alkuperäisestä versiosta.


Mummun kirja, s. 109
Kansi: Kansi on nätti, pidän maisemasta ja mielellään istuskelisin itse tuossa kiviaidan päällä picnicillä. 4.
Teksti: Italia-aihe pelasti, muuten olisin varmasti jättänyt kesken. 2.

Mika Waltari- Suuri illusioni

Mika Waltarin kiihkeä esikoisromaani vuodelta 1928 on löytänyt aina uuden nuorison eikä ihme: harvassa kirjassa on sellaista yltiöpäistä nuoruuden kiihkoa ja etsintää. Sen ilmestyttyä arvovaltainen kriitikko Rafael Koskimies kirjoitti: 

"Rakkausen illusionin särkyminen, joka on Mika Waltarin romaanin johtoaineena, on esitetty sellaisella älyllisellä loistolla ja kypsyneisyydellä, joka ehdottomasti pakottaa kuulemaan kirjailijan sanoja ja ajatuksia.

Kirjan päähenkilönä toimii mies nimeltä Hart, joka rakastuu palavasti Caritakseen, naiseen, jolla on kylmät, moniväriset silmät ja johon moni muu mies on jo langennut. Hart ystävystyy lujasti herra Hellakseen, pitkään, kakerasilmäiseen kirjailijaan, jolla on yhteinen menneisyys Caritaksen kanssa ja jonka tunteet eivät ole ajan myötä ehtineet kadota. Erilaisia tunteita ryöpyy suuntaan jos toiseen, rakkaus on riipivää ja kiduttavaa ja kuitenkin juuri se suurin syy, minkä vuoksi kannattaa elää ja kuolla. Elämä on lopulta vain yksi suuri illusioni.

"Mutta keväällä hän on varmasti Pariisissa."

Hartin ja Hellaksen toveruus oli minulle yksi kiinnostavimmista asioista kirjassa, siinä oli jotain niin herttaista. Pidin kirjan rikkaasta kielestä ja nuoren Waltarin kypsästä ajatuksenjuoksusta, tarina tempaisi minut mukaansa viimeisille sivuille saakka, mutta kansien painautuessa kiinni ei jäänyt kuitenkaan sen kummemmin ajatuksiin.

Oli myös hauska lukea kun päähenkilö matkustaessaan kulki pitkin Saksan katuja, samaan aikaan kun itsekin makasin Saksan nurmella auringosta ja kirjasta nautiskellen, sen hetken tulen varmasti muistamaan aina. 

Waltarilta en ole harmikseni aiemmin lukenut muuta kuin hänen runoteoksensa Pöytälaatikko. Muistoja ja muistiinpanoja 1945-1967, josta kyllä pidin kovasti. Lainaan erästä hänen runoistaan, joka kiteyttää mielestäni hyvin Suuren illusionin sanoman ystävyyden merkityksestä.

"Elämän syksyn tullessa

ainoa todellinen runo:

Tuntea läheiseksi, ystäväksi

toinen ihminen

sanoitta."

Ensimmäinen klassikkokirja saatu luettua, 9/10 jäljellä!


Oma kirja, s. 294
Kansi: Hassua sinänsä, mutta vaikka kirja on kansiltaan hyvin yksinkertainen niin jostain syystä se kuitenkin miellyttää kovasti. Suuret kirjaimet pomppaavat heti silmään ja keltainen väri on piristävän erilainen. 4.
Teksti: Waltarin teksti iski minuun, Mikael Karvajalka on vuorossa seuraavaksi. En tiedä pitäisikö antaa 4 vai 5, koska toisaalta kirjasta ei jäänyt puuttumaan mitään, mutta en haluaisi ihan 5 kuitenkaan antaa. Äh, 4.

Bücher

Suomessa jälleen! Reissu oli oikein onnistunut ja nautin kovasti edeltäneestä viikosta, Saksassa oli niin lämmintä ja vihreää että mielellään sinne olisi jäänyt pidemmäksikin aikaa. Nenä paloi auringossa ja pisamia tuplaten lisää, hah.


3 kirjaa tuli napattua reissusta mukaan, kaksi ostin lentokentältä ja yhden Saksalaisesta kirjakaupasta.

  

Emma Donoghue: Room
Donna Milner: The promise of rain

Carolina de Roberts: The invisible mountain
 

Room:ia kerkesin jo aloitella enkä meinaa saada käsiäni irti siitä, seuraavat yöt menevät taatusti lukiessa! The promise of rain ja The invisible mountain odottelevat vielä vuoroaan, entuudestaan en kirjoista tiedä mitään (mikä on vaihteeksi ihanan virkistävää), mutta takakansitekstit ainakin lupailivat hyvää. 

Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta oli myös ehtinyt kotiutua reissusta palatessani, kiitokset vielä Karoliinalle kirjasta!

Näillä siis jatketaan, nyt riennän lukemaan muiden blogitekstejä!

Bis später!

Huomenissa lähden seikkailemaan Saksan puolelle, joten viikon ajan tulee olemaan pientä hiljaiseloa täällä blogin puolella. Suuresta illusionista tulee arvostelu heti reissun jälkeen, ja katsotaan jos joku muukin kirja tulisi lukaistua reissun aikana.

Nyt pakkaamaan, heipodei!

Kuva

Kuka? Mitä? Missä? Milloin? Mitä mielessä nyt?

Susa heitti minulle KMMMM- haasteen ja koitin parhaani mukaan vastata kysymyksiin. Kiitos sinulle Susa! Anteeksi kuvapommitus, toivottavasti se ei häiritse pahasti.

 Kuka?

Pieni tyttö, herkkä ja mielipiteissään ehdottoman vakaa. Hajamielinen, vapaudenkaipuinen vesimies, upeiden ihmisten ympäröimä opiskelija, tyttärentytär, isosisko. Muumi-ihminen, teetä lipittävä kotihiiri ja kokemuksia ja seikkailuja janoava sosiaalinen pakkaus. Filosofiasta ja psykologiasta lopputtoman kiinnostunut, vähän monimutkainen. Lukija.

 

Mitä?

Elämää kirjojen keskellä, kirja-arvosteluja ja muuta kirjallisuuteen liittyvää. Välillä pieniä ripauksia elämästäni ihan muuten vain.

Missä?

Kone löytyy työpöydältä ja yllätys, siellähän ne blogitekstitkin syntyvät.

Lukemista tapahtuu sängyssä, junassa, bussissa, autossa, sohvalla.

Kesäisin mahdollisuuksien mukaan ulkona auringossa.

  

 

Milloin?

Blogia kirjoitan niin usein kun pystyn, kun olen saanut kirjan luettua ja kun opiskelulta ja töiltä vain ehdin. Kiireinen elämä rajoittaa ikävästi sekä lukemista että kirjoittamista, mutta näillä mennään.

Useimmiten luen sängyssä ennen nukkumaan menoa, se on sitä omaa aikaa jolloin voi vain hautautua sängyn nurkkaan teemuki kourassa ja lukea sielunsa kyllyydestä. Laukussa on oltava aina kirja mukana!

Mitä mielessä nyt

Tuleva ystäväkoulu matka Saksaan (Saksassa tällä hetkellä +16 astetta, en kadehdi en..),  syksyn kirjoitukset,  kaikki keskeneräiset koulutyöt, ensi viikolla alkava koeviikko, koulukoulukoulu..

Salmiakki, Morning Gloryn traileri, liikunta, hymyilevät ihmiset, keskeneräiset kirjat, aurinko ja kesä.

Haasteen lähetän etiäppäin seuraaville blogeille (koitin katsoa ettette haastetta olisi vielä tehneet, pahoittelut jos kävi kömmähdys):


Mainoskatko
Kirjan viemää
Nenä kirjassa
Kuuttaren lukupäiväkirja

Haasteen saat myös sinä siellä näytön takana, joka et vielä tätä haastetta ole tehnyt ja juuri nyt luet tätä tekstiä.

Sara Gruen- Water for elephants

Yhdeksänkymmenvuotias Jacob Jankowski inhoaa omaa raihnaisuuttaan ja elämäänsä vanhainkodissa. Päivät kuluvat samanlaisina, kunnes lähistölle saapuu kiertävä sirkus. Menneisyyden muistot valtaavat elävinä Jacobin mielen.

Jacob on 23-vuotias eläinlääketieteen opiskelija, kun hänen vanhempansa kuolevat auto-onnettomuudessa. 1930-luvun Amerikassa on suuri lama. Jacobin täytyy itse alkaa tienata elantonsa. Sattumalta hän päätyy junaan, joka kuuluu kiertävälle sirkusseurueelle. Tästä alkaa Jacobin uusi elämä, johon kuuluu uusia ystäviä, loistetta ja tuskaa, rakkautta ja intohimoa.

Ristiriitaiset tuntemukset velloivat pään sisällä kirjan loputtua. Sirkus on aina kiehtonut minua kaikkine häikäisevyyksieen ja raakuuksineen, eikä kirja ollut poikkeus. Silmät kiiluen luin kaikista niistä arkisistakin työmiesten tehtävistä, miten telttaa pystytettiin ja sitten taas purettiin, eläimet ruokittiin jos ruokaa vain oli, pilaantunut liha heitettiin surutta kissaeläimille, jännityksen ja pelon sekaiset tunteet kun odoteltiin tulisiko senkertaista palkkaa käteen vai ei. Sirkus tarjosi työntekijöille suojan lamaa vastaan ja vangitsi heidät samalla kiertämään sirkuksen mukana kaupungista toiseen.  

Sirkusteema itsessään siis ilahdutti, koska olin odottanut sellaista jo pitkän aikaa. Siinä mielessä olin täysin myyty ja suorastaan ahmin kirjan läpi.

Mutta. Mutta. Se juoni.

Niin hyvät mahdollisuudet yllättävään ja monipuoliseen juoneen, mutta ei. Loppuun asti elättelin toivoa että no kyllä se järisyttävistä järisyttävin juonenkäänne kohta ilmestyy, vielä pari sivua.. Ja sitten tuli takakansi vastaan. Ai tässäkö se sitten oli?- ajatus putkahti väistämättä mieleen, vaikka odotukset olivatkin olleet kieltämättä aika korkealla. Pieniä ilahduttavia pilkahduksia tuli sieltä täältä, sekä yksi raju käännös josta en kyllä tykännyt yhtään. Välillä tuntui, että Gruenilla oli kiire saada tarina päätökseen ja isot ongelmat, joita ilmeni tarinan edetessä, pyyhkäistiin vähän kömpelön oloisesti yksi kerrallaan pois alta.  

Kirja oli juoneltaan melko neutraali, ei räjäyttänyt tajuntaa. En kuitenkaan missään nimessä kadu sitä että kirjan luin, vaan kiitän suuresti Gruenia matkasta tuohon ihanaan sirkusmaailmaan, oli mielenkiintoista lukea sellaisesta elämästä ja lukisin todella todella mielellään aiheesta lisääkin! Jos jollain on mielessä jokin sirkuksesta kertova kirja, tai sirkukseen viittaava teos, niin vinkatkaahan ihmeessä.

Kirjaston kirja, s.418
 Kansi: Kuvassa oleva kansi on erilainen kuin siinä jonka itse luin (kansi näkyy Vähän lisälukemista- postauksessa, kamera ei tänään suostunut tottelemaan). Yllä olevan kuvan kannelle antaisin 4 ihan siitä syystä, että se kuvaa kirjaa hyvin ja on yksinkertaisen kaunis. Lukemani version kannelle antaisin ehkä 3.
Teksti: 3. Ihanaa luettavaa sirkuselämästä, mutta juoni kuitenkin perus rakkaustarina ilman suurempia yllätyksiä.

Lörpöttelyä ja kirjapornoa

Huh, viikko ollut taas kiireitä täysi ja koneella käyty lähinnä katsomassa sähköpostit ja vilkuilemassa muiden blogikirjoituksia. 

Nikolai Gogolin Reviisori jäi nyt arvostelematta jostain syystä, pidin siitä kyllä, mutta sanottavaa ei ollut tarpeeksi. Pitää alkaa muiden tavoin listaamaan aina kuukauden luetut kirjat että pysyy itsekin laskuissa perässä. Water for elephants on viikon alusta asti ollut myös luettua ja siitä tulee arvostelu viimeistään huomenna, jos en tänä iltana saa sitä valmiiksi.

Waltarin Suuri illusioni on lukuvuorossa seuraavaksi, se onkin sitten klassikkokirja- haasteessa kirja number 1! Pieni lankakauppa on viime aikoina jäänyt vähän syrjemmälle, loppuun aion kuitenkin lukea kun semmoinen hetki tulee.

 

Käykää ihmeessä kuolaamassa täällä ihania kirjastohuone/kirjahyllykuvia, sivusto on nimensä mukaisesti täynnä kirjapornoa parhaimmillaan.

Unelmien kirjastohuone

Rakastin Kaunotar ja hirviö- elokuvaa kun olin pieni, ja rakastan sitä edelleen. Etenkin kirjastokohtaus on jäänyt elävästi mieleen; suuret ikkunat ja seinät täynnä kattoon asti ulottuvia kirjahyllyjä, pehmeät nojatuolit ja takka jonka ääressä lukea.. Olisi aika unelma.

Miltä näyttäisi minun kirjastohuoneeni, jos sellaisen omistaisin? Lopulta ihan yksinkertainenkin huone riittäisi, hyllyt täynnä kirjoja ja nurkassa pehmeä nojatuoli, ehkä pari kaunista taulua seinällä ja rauhaisa tunnelma. Se voisi olla myös jotain näiden huoneiden väliltä:

 

 

Kuvat otettu täältä

 

 Entä miltä näyttäisi teidän kirjastohuoneenne?