Eija Wager- Tupaantulaiset Italiassa

Ajatukset tukkeutuivat, joten laitan tähän nyt sitten tylsänä suoraan kirjan takakannen tekstin:

"Italiassa asuva toimittaja Eija Wager toteutti haaveensa ja osti maapalan pienestä vuoristokylästä Como-järven länsirinteillä. Hän muutti Milanosta Molobbioon, teetti puolilahosta navetasta tuvan, raivasi ja rakensi oman maaseutuidyllinsä. 

Kirjassa Eija Wager kertoo hauskasti ja kiinnostavasti niin elämästään, rakkaista eläimistään ja kyläläisistä kuin byrokratian ja kunnallispolitiikan mysteereistä. Lukijalle näyttäytyy italialainen arki ja sen huolet, murheet ja ilot."

Pahoittelut kuvan koosta, pienempänä se näytti turhan sottaiselta ja epäselvältä. Toimittaja ja kirjailija Eija Wager on tähän mennessä kirjoittanut tämän kirjan lisäksi 3 muuta teosta, Koirani haukkuu italiaksi, Vuorten valo ja Paluumuuttajan päiväkirja. Tupaantuliaiset Italiassa on näistä julkaisujärjestyksessä ensimmäinen. 

Tiesin ihastuvani kirjaan heti vilkaistuani ensimmäisen kerran kirjan kantta, etenkin nimeä, ja Italian suurena ihailijana niin sen kulttuurin kuin kaikkeen maahan liittyvän osalta olihan minun haalittava tämä aarre hyllyyni. Eikä mikään turha ostos ollutkaan! Lukeminen vei yllättävän paljon aikaa vaikka kirja paksu onkin, mutten kuitenkaan missään vaiheessa kokenut tylsistyneeni tarinan hitaaseen kulkuun ja samojen askaroiden toistoon, itseasiassa minulle ne olivat kirjassa melkein sitä parasta antia. Juju piilee Wagerin tyylissä kirjoittaa niin elävää ja mielenkiintoista tekstiä, että pelkät kotiaskareetkin hän saa kuulostamaan päivän pieniltä ihmeiltä. Voi tietysti olla että pelkkä tieto siiitä, että tapahtumat sijoittuvat tähän tiettyyn kolkkaan maailmassa, saa minut näkemään ne heti pieninä ihmeinä..

En osaa sanoa Wagerin onnistumistasoa Italian luontoa ja ympäristöä kuvatessa, siellä kun en valitettavasti vielä koskaan ole käynyt, mutta minuun ne ainakin upposivat täydestä. Eläimet ovat suuressa osassa kirjaa, ja niiden touhuja, kuolemia ja syntymiä, oli yllättävän mielenkiintoista lukea kirjailijan omistautuessa niiden hoitoon täysin sydämin. Ihmisiä oli kuvattu kiertelemättä ja suorin sanoin, ja välillä katosin tarinan syövereihin niin että ihmisetkin tuntuivat ihan kuin omilta tutuilta. Kirjassa oli käytetty paljon italiankielistä sanastoa pikkusanoja ja sanontoja varten, ja vasta vuoden kieltä opiskeelle oli helpotus löytää myös suomenkieliset käännökset, vähän tuli napattua omaankin sanavarastoon talteen. Uuden kappaleen alussa oli aina pieni mustavalkokuva tilalta, joka antoi kivaa piristettä lukemiseen.

Kirjasta olisi voinut vielä tuoda esille vaikka mitä, mutta lopetan arvostelun toteamalla vain, että paljon kirjasta pidin ja nautin, ja uskallan kyllä suositella niillekin, jotka eivät välttämättä heti sanasta Italia heitä ilmassa kaksoishypervoltteja. Itse tulen varmasti eksymään vielä toistenkin Eija Wagerin kirjojen pariin.

Loisto Oy, s. 500.
Omasta hyllystä.
Arvosana: 9½. Ensin teki mieli antaa 10-, mutta jostain syystä tuo alempi numero kuulosti kuitenkin paremmalta. Hyvä kirja.

Eero Ojanen- Ajan filosofia

Aika on kaikkialla ja liittyy kaikkeen. Filosofi ja kirjailija Eero Ojanen kirjoittaa ajasta ja käy kirjassaan läpi pala palalta ajan eri ulottuvuuksia kuitenkaan tuomitsematta täysin mitään tiettyjä ajan määritelmiä. Aika ja ikuisuus, ajan henki ja ajan synty ovat vain pari esimerkkikappaletta, joihin Ojanen sisällyttää niin omia ajatuksistaan kuin muiden oivalluksiakin.

Olemme samanaikaisesti sekä itse ajassa että sen ulkopuolella, on olemassa "meidän aikamme", aika on henkistä olemassaoloa, todellisuuden henkinen rakenne. Käsitteenä aika on niin laaja ja mittava, ettei sitä voi Ojasen mukaan määritellä kovinkaan järkevästi, mikä taas on hänestä vain hyvä ja positiivinen asia. Jos aika haluttaisiin määritellä, se pitäisi ensin tuntea läpikotaisin, jonka jälkeen se vasta voitaisiin kiteyttää pariin lauseeseen. Se taas on tietysti  mahdotonta ajan laajuuden vuoksi, ja siksi Ojanen tähtääkin kirjassa tietynlaiseen ajan hahmottamiseen, jossa hän omasta mielestäni onkin onnistunut kiitettävästi. Kirjailijan teksti sisältää paljon viittauksia kristinuskoon, esimerkiksi Ajan synty- kappaleessa hän puhuu Raamatun luomiskertomuksesta, kuinka aika loi ihmisen ja maailman yhteen, miksi luomiseen meni juuri se seitsemän päivää eikä vaikka kahdeksan, ja ylipäätään miksi aikaa korostetaan niin suuresti luomiskertomuksessa.

Pidin kirjasta, se oli lyhyt, helppo ja ajatuksia herättävä. Monet asiat kirjassa olivat kuitenkin jo ennestään tuttuja juttuja, joten mitenkään maailmaa avartava tai elämää mullistava kokemus tämä ei siis ollut. Se ei silti häirinnyt lukukokemusta, vaan nautin selkeästä kirjoitusasusta ja rytmittelystä, sekä Ojasen sujuvasta ja nokkelasta kielenkäytöstä. Ihan lukemisen arvoinen kirja siis, saa nähdä tulenko tulevaisuudessa lukemaan muitakin Ojasen tekstejä.

Kirjapaja, s. 136
Oma kirja.
Arvosana: 8- Kirjassa ei varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta ei mitään kovin uuttakaan.

Kirjastotädille terveisiä!

Kuukausi on hurahtanut ihan hetkessä kinkkisen koeviikon ja muiden asioiden hoitamisessa, kirjastonkirjoistakin ehdin haalia käteen 10e myöhästymismaksuja kiireiden viedessä ajatukset. Lukeminen on siis viime aikoina pakosti jäänyt vähän takavasemmalle, mutta ajattelin ilmoitella että hengissä ollaan ja nyt taas arjen rauhoittuessa kunnon luku-urakka alkaa!

Jane Austenin Pride and Prejudice on seissyt nyt jo hyvän aikaa kirjahyllyssä lukemattomana, ei vaan ole jotenkin juoni vielä napannut. Ajattelinkin jättää kirjan muhimaan hetkeksi ja aloittaa jotain muuta mukavaa, Tupaantuliaiset Italiassa on jo melkein läpi kahlattu ja siitä myöhemmin lisää. Joululahjalistakin näyttää aika kirjapainoiselta, joten kirjoista ei varmasti ainakaan lähiaikoina tule olemaan puutetta.

                                                       
Joulunodotuksia ja hyviä lukuhetkiä!

Tove Jansson- Tales from Moominvalley

Kirjassa on yhteensä 9 pientä tarinaa jotka kertovat Muumilaakson eri asukkaista. Oli mukava päästä lukemaan myös niiden ei niin tunnettujen- hahmojen temmellyksistä, ja osa tarinoista taas olikin jo ennestään tuttuja (the invisible child, the last dragon in the world ja the fir tree). Hellyyttävät mustavalkopiirrokset olivat mukavaa katseltavaa ja tekstiin oli ihanan helppo uppoutua mukaan ja antaa tarinoiden viedä ilman että olisi tullut kertaakaan sellainen olo, että luen lastenkirjaa. Kirjassa on paljon sellaista joka menee lapselta melko varmasti ohi, ja se miten Tove on luonut hahmoista niin omanlaisia hyveineen ja paheineen, ja se miten he kasvavat ja oppivat itsestään ja toisistaan uutta tarinoiden lomassa on oikeasti kiinnostavaa seurattavaa. Filosofia on ehdottomasti yksi lempiaineistani ja se on myös yksi syy, miksi muumit uppoavat minuun.

Pätkä The spring tune tarinasta, jossa Nuuskamuikkunen tapaa vaellusretkellään niin pienen otuksen, ettei sillä ole edes nimeä, ja antaa tälle nimeksi Teety-woo:

"I've mooved away from home and begun living! It's so exciting! You see, before I had a name I just used to hop around, and perhaps feel this or feel that about this or that, and everything was simply happening around me, sometimes nice things and sometimes not nice, but nothing was real, don't you see?"

Snufkin started to reply, but the Creep continued:

  

"Now I'm a person, and everything that happens means something. Because it doesn't only happen, it happens to me, Teety-woo. And Teety-woo may think this or think that about it, as the case may be- if you see what I mean? "

"Certainly I see", said Snufkin. "That's good for you."

Myönnän olevani ihan muumityttö. Pikkulikasta asti muumihahmoissa on ollut jotain niin ylitsepääsemättömän kiehtovaa, että ne ovat pitäneet innostusta yllä ja pysyneet hyvin tärkeinä ihan näihin päiviin saakka. Eikä innostus ainakaan tähän kirjaan loppunut.

Alkuperäinen nimi: Det osynliga barnet

A sunbrust book, s.176.

Oma kirja.

Arvosana: 10

Kirjojen sanelemaa

Tein seuraavan "vastaa kysymyksiin kirjahyllyjesi kirjojen nimillä"- haasteen Satakielen blogin kautta. Pientä informaatiota minusta siis, olkaapa hyvät!

1. Oletko mies vai nainen? Hiljainen tyttö

2. Kuvaile itseäsi. Lapsen sydän

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Suuri illusioni

4. Kuinka voit? Kallellaan

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Iloisen kotiinpaluun asuinsijat

6. Mihin haluaisit matkustaa? Tupaantuliaiset Italiassa


7. Kuvaile parasta ystävääsi. Kaunis sielu

8. Mikä on lempivärisi? Karamellikengät

9. Millainen sää on nyt? Tuulen viemää

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Säkenöivät päivät

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Tavallisia ihmeitä



12. Millainen on parisuhteesi? Yhdessä

13. Mitä pelkäät? Ruumistarha

14. Päivän mietelause. Ennen kuin kuolen

15. Minkä neuvon haluaisit antaa? Mitä eniten haluat

16. Miten haluaisit kuolla? Satakielimetsä

Claude Simon- Raitiotie

Takakannen teksti; "Claude Simon matkustaa viimeiseksi jääneessä romaanissaan lapsuuteensa ja ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan Välimeren rannalle. Kulkuvälineenä muistoihin toimii raitiovaunu, jolla kertoja lapsena ajoi kouluun ja takaisin.

Nykyajassa jo vanha kertoja on joutunut sairaalaan. Ajatukset vanhenemisesta kietoutuvat muistoihin ajasta ja paikasta."

Ihan ensiksi pitää sanoa, että heti aloittamisen jälkeen aistin kirjan olevan erityinen ja varmasti melkoinen elämys jollekin, joka sen ajatuksella ja ymmärryksellä lukee. Ajatusta kirja todella tarvitseekin, sillä kirjoitustyyli ei todellakaan helpota lukijaa missään vaiheessa, vaan sitä vastoin teki ainakin omasta lukukokemuksestani melkoisen urakan lyhyydestään huolimatta. 

Pilkkuja ei todella oltu tekstissä säästelty ja välillä pari sivua luettuani edelleen yhtä pilkkujen ja sulkeiden sulkeiden (luit oikein) täyttämää lausehykkyrää tuskastuin melkoisesti. Tarina ei avautunut minulle ihan niin kuin olisin toivonut, mikä on kuitenkin ihan ymmärrettävää ottaen huomioon ikäni (en sano etteikö joku 17-vuotiaskin voisi tosin tekstiä ymmärtää, yksilökysymys).

    

Ei siis ollut minun kirjani vaikka olikin täynnä upeasti kuvailtuja hetkiä ja muistoja (+ rakastan etukantta, ihanat värit ja yksinkertaisuus), täytyy kokeilla sitten iän karttuessa uudelleen. Koirien ulvonta ja pillin vihellys kuitenkin jäivät elävästi soimaan mieleen.

Alkuperäinen nimi: Le Tramway 
Otava, sivuja 109.
Oma kirja.
Arvosana: 7-, liian vaikea kirja omalle aivokapasiteetilleni, mutta upeaa kuvailua siitä huolimatta.

Marraskuu

Huhhuh. Kiirettä pitänyt jatkuvalla syötöllä ja syysloma menikin sitten ihan levätessä ja lukiessa sängyn uumenissa (ei sillä etteikö se olisi hyvä juttu!). Claude Simonin Raitiotien sain luettua ja siitä pieni arvostelu myöhemmin, Michael Lorytan Yön pimeä ote tuli myös lukaistua läpi ja siitäkin siis myöhemmin lisää.

Vaikka opuksia olisi edelleen hylly täynnä, tämä syntinen meni ja uhrasi sielunsa ja rahansa uusiin kirjoihin.. Pahoittelut kuvan laadusta, kamera ei suostunut yhteistyöhön.

Carol Shields- Tavallisia ihmeitä
Richard Mason- Meren huoneissa
Philip Pullman- Maaginen kaukoputki
Jack Black- Kulkurin tarina

Kolme ensimmäistä olivat 3kpl/10e- alennuskorissa ja Kulkurin tarina kirjapörssin alennuskirjojen joukossa, joten annan itselleni anteeksi ja itken menetettyjä rahoja myöhemmin. Nyt meinaankin pitää ihan reilusti taukoa ostelusta ja keksittyä ainoastaan tuohon lukemiseen aina kun koulukiireiltä ehdin (lukio= hyvästi vapaa-aika).

Makoisaa marraskuun alkua!

Jenny Downham- Ennen kuin kuolen

Tämäkin on nyt sitten luettu ja koettu. En oikein jaksa/osaa kommentoida tätä kirjaa, kun niin monet muut ovat sen jo puolestani tehneet. Kokeillaan kuitenkin.

Aluksi kirjan päähenkilö, 16-vuotias Tessa ärsytti minua. Koskaan ei tiedä milloin tarkalleen tulee oma vuoro lähteä, joten en jaksanut ymmärtää miksi hänen sairautensa (leukemia) loi hänelle oikeuden olla niin inhottava muille. Tuntui ettei hän koskaan ollut täysin tyytyväinen mihinkään, vaikka juuri tuollaisena hetkenä sitä luulisi toisen koittavan olla mukava ja iloinen niin kauan kun siihen vain on mahdollisuus. Sitten mietin miten olisin itse käyttäytynyt samaisessa tilanteessa, jos tietäisin kuolevani suhteellisen pian. Todennäköisesti melko samoin kuin Tessa.

Alku oli jotenkin ehkä turhan kliseinen, mutta silti kirjassa oli sitä vahvaa, kirpeää elämänmakua joka piti minut tiukasti kansien sisällä. Tessan taistelu sairauttaan vastaan ja hänen tekemänsä lista asioista, jotka hänen tulee kokea ennen kuolemaansa, olivat riipaisevaa ja ajatusta herättävää luettavaa. Kun olin lukemassa kirjan paria viimeistä kappaletta, alkoi sataa lunta. Se herätti minussa voimakkaan tunnereaktion ja vaikka alussa kuvittelin voivani lukea kirjan ilman itkua, kyyneleet vierivät pitkin kasvoja kirjailijan kiitoksiin asti. Painaessani kannet kiinni ja katsahtaessani ulos, lumi oli poissa ja aurinko paistoi kirkkaana taivaalta. Se oli jotenkin todella kaunis, henkilökohtainen hetki.

Pidin siis kirjasta sen alusta huolimatta. Adam oli kuin taivaalta tipahtanut enkeli Tessan elämässä ja oli katkeransuloista lukea heidän kiintymyksestään toisiinsa. Kuten muutkin kirjan lukeneet, heräsin ajattelemaan kuinka jokainen päivä todella on siunattu ja niistä pitäisi repiä kaikki mahdollinen irti, huonoinakin hetkinä. Lopulta elämässä tärkeintä on tilaisuus saada rakastaa niitä kaikkein läheisimpiä ihmisiä koko sydämestään, ilman heitä elämässä ei ole mitään mieltä. 

Jos tämä arvostelu kuulostaa liian kliseiseltä, lue kyseinen kirja. Ja vaikka ei kuulostaisikaan, lue se silti, ihan varmuuden vuoksi.

Alkuperäinen nimi: Before I die

Otava, sivuja 379.

Oma kirja.

Arvosana: En tahdo antaa arvosanaa, se ei sovi tälle kirjalle. Ei kuitenkaan 10.

Madeleine Hesserus- Paljain jaloin

Kirja kertoo Tessa- nimisestä naisesta, joka vähitellen alkaa saada aina vain pahenevia oireita kutisevasta ihottumasta unettomiin öihin ja päänsärkyihin. Naisen elämässä kaikki näyttää olevan hyvin; hän on hyväpalkkainen, elää miesystävänsä kanssa upeassa talossa ja käy tiistaisin ja keskiviikkoisin kuntosalilla. Oireiden jatkuessa yhtäkkiä jotain kuitenkin tapahtuu hänen tavanomaisessa elämässään ja Tessan ajatukset saavat saavat äkkiä aivan uuden suunnan. Hän pakenee kaupungista aina vain syrjäisemmille seuduille ja mitä kauemmas nainen kulkee, sitä vähemmän oireita hänelle ilmaantuu. Matkatessaan ilman mitään suurempaa päämäärää Tessa vähitellen muuttuu, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.

Pitikiin aikoihin en ole törmännyt kirjaan joka olisi yhtä aikaa sekä ärsyttänyt, hämmentänyt että ihastuttanut niin paljon kuin tämä teos. Paljain jaloin pisti minut oikeasti aika sanattomaksi, se on hämmentävä kirja elämästä, luonnosta ja ihmisistä. Kirja muistuttaa perusajatukseltaan melko paljon Jean Heglandin teosta Suojaan metsän siimekseen, molemmissa ihminen joutuu jollain tapaa kosketuksiin tuntemattoman luonnon kanssa ja oppii selviytymään ilman kaupungin tuomia etuja. Pidän tämänkaltaisista ajatuksia herättävistä tarinoista kovasti, eikä Paljain jaloin näemmä ollut poikkeus. 

Juoni kulki mukavan soljuvasti alusta loppuun ja tarina imaisi mukaansa melkein heti. Pieniä häiritseviä asioita kuitenki tuli eteen, esim. Tessan "keskustelut" eläinten kanssa, mutta ei niistä sen enempää. Loppuun olin kyllä väkisinkin pettynyt, odotin ihan toisenlaista päätöstä tarinalle. Toisaalta se kyllä osasi yllättää ja sitoi tarinan idean yhteen nippuun, joten kaipa se oli välttämätön. Silti pieni pettymys jäi nälvimään mieltä tarinan loppuessa.

Kokonaisuudessaan kirja on kuitenkin todella ajatuksia herättävä ja kaunis. Suosittelen
lämpimästi kaikille, jotka haluavat lukea jotakin koskettavaa ja mieleenpainuvaa.

Alkuperäinen nimi: Till Isola
Gummerus, sivuja 268.
Omasta kirjahyllystä.
Arvosana: 9½. Mietin tätä kauan, mutta koska kirjassa oli pari häiritsevää asiaa, en anna enempiä pisteitä.

Uusia aarteita kirjahyllyyn

Kävästiin tuossa viime lauantaina ystävän kanssa Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynneissä poimimassa viimeisetkin alekirjat omiin hyllyihimme. Ja mikä tungos! Siellä sitä kierrettiin samoja kirjakasoja läpi moneen kertaan ja aina tuntui löytyvän jotain uutta ja kiinnostavaa. Siinä vaiheessa kun kädet alkoivat väsyä kirjapinojen kantelusta piti karsia osa aarteista pois, mutta ei sitä silti ihan tyhjin pussein kaupasta lähdetty. Mukaani tuli:

Anton Vamplew- Tunnista tähtikuviot
Michael Cunningham- Säkenöivät päivät
Eero Ojanen- Ajan filosofia
Claude Simon- Raitiotie
Leena Krohn- Valeikkuna

Jenny Downhamin Ennen kuin kuolen ostin jo pari päivää aikaisemmin eikä se tietenkään ollut alennuksessa, mutta hyllyn täyttettä sekin. Kyseistä kirjaa olen jo aloitellut lukemaan ja tähän mennessä tykännyt.

Tähtikuviokirjasta olen ehkä eniten innoissani, avaruus ja tähdet ovat loputtoman kiinnosavia asioita ja kukapa ei toivoisi osaavansa tunnistaa jotain muutakin kuin Otavaa taivaalta (tai ehkä se olen vain minä)? Kirja opettaa lukemaan tähtikarttoja, tunnistamaan tähtiä, tähtikuvioita ja tähtijoukkoja ja kaikkea muuta yhtä ihmeellistä. Vain 9e tuollainen kalleus, väkisinhän se oli ostettava. 

Joka tapauksessa, näihin opuksiin syvennyn nyt sitten tulevina viikkoina paremmin ja arvostelujakin koitan pukata sitä mukaa kun ne olen saanut luettua. =)

Diane Chamberlain: Majakan varjo

 "Romaani ihmisen sitkeydestä ja unelmaan luottamisesta."

Muistan kuinka tämä kirja lojui alkuun hyllyssä kuukausitolkulla saatuani sen ensin joululahjaksi sukulaisilta. En ollut aikaisemmin tutustunut Champerlainin tuotantoon ja kuvittelin takakannen perusteella kirjan olevan perus lukuhömppää jota luetaan kun muuta ei ole tarjolla. Dianella on kuitenkin uskomaton taito kirjoittaa niin sujuvaa, helppolukuista ja mukaansatempaavaa tekstiä, että sitä ihan huomaamattaan lukee koko kirjan läpi saman päivän aikana ja jää vähän sellainen "ai nytkö tää jo loppu?" hämmenysolo.

Majakan varjo on mielenkiintoinen tarina salaisuuksista, menetyksistä ja rakkaudesta. Gina Higgins saapuu Outer Banksin kaupunkiin ja väittää ihmisille olevansa majakkahistorioitsija, joka on kiinnostunut kaupungin rannalla sijaitsevasta vanhasta majakasta. Todellisuudessa Ginan hallussa on kauan sitten kadonneen Bess Riverin, majakanvartian tyttären päiväkirja ja sen pohjalta laadittu häikäilemätön suunnitelma. Suunnitelmat saavat kuitenkin uuden käänteen eikä ihmissuhdekiemuroilta vältytä.

Asia joka minua kirjassa häiritsi oli tämä tyyppillinen päähenkilö on upea ja kaunis ja kaikki miehet kuolaavat perään- asetelma, mutta tarinaan keskittyessä sen pystyi kuitenkin sivuuttamaan melko helposti. Muuten kirja olikin hyvä kokemus ja juoni välillä jopa nerokaskin. Kirjassa kerrottiin paikoitellen sekä Bessin tarinaa että Ginan elämää nykyhetkenä. Etenkin Bessin osioista pidin, koin syvää sympatiaa häntä kohtaan.

  

Kenelläkään kokemusta kirjailijan muista teoksista? Mitä olette olleet mieltä? Olisi mukava lukea jotain muutakin samaiselta kirjailijalta.

WSOY, sivuja 444

Lahjaksi saatu kirja

Arvosana: 9-, pidin paljon, muttei kuitenkaan ollut mikään tajuntaa räjäyttävä ja viikoiksi mieleen painuva, joten siksi ei täysiä pisteitä. Mainio kirja silti.

Kahvi- vai teeihmisiä?

Olet ensimmäistä kertaa kaverisi luona kylässä ja tuttavasi ampuu salamana kysymyksen "Teetä vai kahvia?" ennen kuin ehdit eteistä pidemmälle. Tuttua?

On suloista kuinka ihmiset jaetaan näihin kahvi ja tee- persooniin ilman että sitä tulee edes sen kummemmin ajateltua. Erään ystäväni kanssa käymme aika ajoin kahvikupposella viereisissä kahviloissa, kun taas toisen kanssa rupatellaan tuntikausia teekuppien äärellä. Molemmat ovat kyseisen juomansa suhteen järkähtämättömiä,  eikä heille koskaan ei tulisi mieleenkään juoda "sitä toista pahaa litkua joka haiseekin jo hirvittävän pahalle".

Itse olen tosiaan sekä kahvi- että teeihmisiä, riippuen ajankohdasta. Kahvia tulee juotua kahvi-ihmisten kanssa sekä töissä ja muissa vähän virallisemmissa paikoissa, koen kahvin jotenkin paljon virallisemmaksi juomaksi kuin teen. Teetä taas juon teeihmisten parissa ja omassa rauhassani, se osaa elvyttää minut ja rauhoittaa stressaavaa päivää loistavasti. Jos tahdotaan kaunistella, niin käytännössä kahvia juon kehoani varten ja teetä taas sielulleni. Kumpaan sitten olen hurrahtanut enemmän? Ehdottomasti teehen, piste ja huutomerkki.

Voisin litkittää teetä aamusta iltaan jos se olisi mahdollista. Se on hyvää, ei lihota, ei riko hampaita, on terveellistä ja voi, ne kaikki makumahdollisuudet! Muut perheenjäsenet eivät niinkään juo teetä, joten siitä ei juuri koskaan ole pulaakaan. Yritän juoda eri teelajeja ja makuja monipuolisesti, usein kaupasta tulee kärrättyä ainakin yksi uusi teemaku kokeiltavaksi. 

Ja mikä sopiikaan paremmin omaa lukunautintoa kohentamaan ja tunnelmoittamaan kuin lämpöinen teemuki sisältöineen. Aijai.

                               Yksi tämän hetken suosikeista on Liptonin Vadelmatee, 
                                ihana tuoksu ja maku!

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Siilin eleganssi on niitä kirjoja, joiden houkuttelevien kansien sisältö yllättää upealla ja sydäntä lämmittävällä tarinallaan. Kirja oli hyvin nautinnollinen lukuelämys ja ahmin sivuja kaksin käsin heti ensiluvuista lähtien. Lopulta painaessani kirjan takakannen kiinni koin suuren ahaa-elämyksen ja kyynelehdin lopun iltaa kirja tiiviisti kainalossa. Ja mikä parasta, loppu oikeasti osasi yllättää minut! Siitä jos jostakin olin superiloinen.

Siilin eleganssi kertoo kerrostalon ovenvartiasta, Renee Michelistä, joka on intohimoinen kulttuurinharrastaja, mutta pitää tämän puolen itsestään visusti omana tietonaan. Kerrostalossa asuva kaksitoistavuotias Paloma Josse, fiksu ja paljon pohiskeleva tyttö, on päättänyt, että kolmetoistavuotissyntymäpäivänään hän tekee itsemurhan välttääkseen päätymästä tyhjänpäiväiseen kultakalamaljaan. Kakuro Ozun muuttaessa taloon kaikkien kolmen elämä muuttuu ja sekä Renee että Paloma oppivat tärkeitä asioita elämästä ja itsestään.
  
Pidin kirjan kerrontatavasta ja juonen omaperäisyydestä. Kertojana toimii vuoron perään sekä Paloma että Renee, ja oli mukava seurata vuoroin kummankin elämää ja ajatuksia. Ihmiset oli kuvattu mukavan persoonallisesti ja kirjan lopussa huomasin kiintyneeni ja samaistuneeni jokaiseen hahmoon. Teksti on hyvin elämänmakuista ja pohtivaa, mitä oli tietysti miellyttävää luettavaa tällaiselle pohdiskelijaneitoselle. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, etenkin jos etsii jotain elämänmakuista ja lämpimän haikeaa luettavaa syksyn viileneviin ilmoihin!

Gummerus, sivuja 370.  

Löytyy omasta kirjahyllystä.  

Arvosana: 9+, alku syttyi ehkä hiukan hitaanpuoleisesti verrattuna loppupuolen tempaavuuteen, joten siitä pieni miinus.